Tietoja minusta

Oma kuva
Enjoy this moment, share quilttales with me

lauantai 21. marraskuuta 2015

Farmer's Wife 1930's - week 8

Tällä viikolla Farmer's Wife 1930's SAL edistyi kahdella blokilla:
tiistaina #46 JEWEL ja torstaina #90 SARA.

Viikkoni oli sen verran kiireinen, että ehdin vasta perjantai-iltapäivällä ompelukoneen ääreen. Hyvä(?) niin, koska sain rauhassa mietiskellä kangasvalintoja. Varsinkin #46:n kankaat vaihtuivat monesti. En vieläkään ole varma, onko se liian sekava, too scrappy?

Ompelin eilen viikon blokeista ehkä vaikeamman eli #90 Saran. Angie pelasi varman päälle ja ompeli molemmat blokit paperiompeluna (foundation paper piecing).
Saran tapauksessa päätin kulkea omia polkuja, suorittaa muutaman mittauksen mallineista ja leikata blokin palat mittojen mukaan.

Sara koostuu kolmioista ja neljän pikkuneliön muodostamista neliöistä. Kolmiot leikkasin puolittamalla neliöt ja 4 neliön -neliöt ompelin yhdistämällä ensin kaksi pitempää kangaskaitaletta yhteen jne.


Tänä aamuna heräsin aikaisin iloisin mielin, kun viikonloppu oli alkanut melko onnistuneella ompelulla. Pitkästä aikaa kaivoin kopiopaperit esiin paperiompelua varten.

Innostuin vähän kuvailemaan JEWELiä ommellessa...

Laurie Aaron Hird on ommellut JEWELin vain kolmesta eri kankaasta. Minä valitsin viisi erilaista. Tuleekohan blokista liian levoton ja sekava?

Koska en ole pitkään aikaan ommellut tällä tekniikalla, leikkasin paloista varmasti tarpeeksi suuria. Asettelin paperimallineet huolellisesti kankaiden päälle, koko ajan muistaen, että saumanvaroille oli jätettävä tilaa myös palojen väliin.

Sitten vain ommella hurruuttelin viivoja pitkin... ketjussa... ;) KIVAA!
 Silitin saumat mahdollisimman hyvin...

... ja leikkasin 1/4" saumanvarat.

 Hyvältä näyttää!!!

 Kurkataanpa vielä blokin nurjalle puolelle ennen viimeisen sauman ompelua...

... tilanne ok! sielläkin :D

 #46 JEWEL sai taustalleen syksyn ensimmäisen räntäsateen.

Nyt odottamaan ensi viikkoa ja seuraavaa kolmea blokkia!

TILKKUILEMISIIN!!!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Farmer's Wife 1930's - week 6 & 7

Time is flying,
but I'm still sewing blocks in same pace as the Farmer's Wife Sew Along -group.
I'm happy of that!

I do not want to bore you with unnecessary writings, so I only show you my "artistic images" of the blocks.





I hope that you enjoyed the blocks...

Few hours and the eight week of the SAL begins... :) Hurray!!!!


Happy Sewing week to YOU!!!!