Tietoja minusta

Oma kuva
Enjoy this moment, share quilttales with me

perjantai 31. tammikuuta 2014

Kirja ja tarina siitä: Quilty Fun

Tilkunviilaajan kirja-arvostelujen innoittamana ja rohkaisemana esittelen tänään tarkemmin
Lori Holtin Quilty Fun -kirjan.

Kirja pohjautuu Lorin muutama vuosi sitten blogissaan (Bee in My Bonnet) pitämään ompeluryhmään, jossa ommeltiin peitto rivi kerrallaan (Row Along Quilt). Kirjassa on kaikki blokit, jotka tehtiin myös Row Along:ssa. Niiden lisäksi Lori on suunnitellut 10 erilaista tilkkutyötä, joissa käytetään samoja blokkeja.

Mukana on isompia ja pienempiä töitä: tyynyjä, pöytäliinoja, eri kokoisia sylipeittoja.


Kirjan ohjeet ovat selkeät ja yksityiskohtaiset, joiden avulla myös aloitteleva tilkkuilija pärjää. Kuvitus on Lorin tapaan raikkaan värikäs - synkinkin talvipäivä kirkastuu, vaikka vain katselee kuvia.

Kaikki monimutkaiseltakin näyttävät blokit tehdään yksinkertaisesti mittojen mukaan leikkaamalla. Ei tarvita mallineita tai paperiompelua! Keep it simple!


Lori ompelee blokit käyttäen Easy Corner Triangle -tapaa, jossa ikävien kolmiomuotojen kanssa taistelun voi unohtaa. Tosin kangasta kuluu hieman enemmän, mutta pienempiäkin kolmioita voi joskus hyödyntää esim. tilkkupitsoja tehdessä;o)

Tällä viikolla niitä kerääntyi taas muutama varastoon...

... nimittäin Quilty Fun Sew Along:ssa oli vuorossa hunajakennojen (Honeycomb) ompelu. Onneksi niitä ei tähän työhön tarvita kuin 23 kappaletta... ylemmässä kuvassa olevaan mehiläispeittoon niitä tarvittaisiin 432 kappaletta... huh!

Ainiin, lupasinko arvioita?
Mielestäni:
- kirja viihdyttää raikkaana 116 sivuisena katselukirjanakin
- tuumamittaiset ohjeet ovat selkeät, ehkä kokeneemmalle tilkkuilijalle liiankin yksityiskohtaiset
- kierrevihkorakenne helpottaa kirjan käyttöä, ja varmasti pidentää sen ikää kovassakin käytössä
- englanninkielinen, mutta mm. kankaiden leikkuuohjeet koottu kätevästi helppolukuisiin taulukoihin, jotka yhdistetty kirjainkoodeilla ompeluohjeisiin
- kirjan työt inspiroivat suunnittelemaan omia tilkkutöitä ja... vaikkapa omaa Ommellaan yhdessä -juttua
* tykkään;o)

Huomaatteko, täällä valmistaudutaan jo talvisempaan? helmikuuhun...

Ihanaa helmikuuta tilkkuystävät!

3 kommenttia:

Tilkkureppu kirjoitti...

Voi vitsit, näistä tykkään ja haluaisin joskus kokeilla tehdä näitä blokkeja, ne näyttävät niin kivoilta ja hauskoilta. Tämä kirja menee hankintalistalle!

Tilkku & Tilkku kirjoitti...

Todellakin kirjan värikäs kuvitus houkuttelee kokeilemaan noita blokkeja. Näyttävät helpoilta. Tutun näköinen neulatyyny, Olet ommellut nukelle uuden hameen, minunkin pitäisi tuunata samanlaista omaani. Ehdottomasti helmikuussa pitää olla pipo päässä.

Cattinka kirjoitti...

The honeycombs will look good in your quilt!
KATRIN W.